Tänään kello 9:30 meillä oli
yhteinen jumalanpalvelus Holma 1 ripariryhmän kanssa. Siellä
molemmista leireistä riparilaiset pitivät saarnoja, esirukouksen,
yms. Holma 2 ryhmästä lähti reilusti kovempi lauluääni kuin
Holma 1 ryhmästä. Tunnelma oli rauhallinen ja tiivis, vaikka
ihmisiä oli yli 50.
Oli "pikkasen" täyttä.
Aamuoppitunnilla kiertelimme erilaisissa pisteissä, joissa isoset lukivat raamatusta osia ja auttoivat meitä rentoutumaan. Tunnelma oli siis hiljainen ja rento. Pisteissä oli mm. makoilua patjoilla ja rentouttavaa musiikkia, kiviin kalojen piirtämistä, paperille synnin kirjoittaminen, jonka jälkeen paperi poltettiin takassa. Jokaisessa pisteessä isonen luki Raamatusta pienen pätkän.
Korvasimme päivällä raamiksen Vantaan
Lauri – lehden kansikuvan äänestyksellä.
Olympialaisissa
saimme aivopähkinän, jossa piti selvittää, kuinka saadaan
kuljetettua tietty määrä ihmisiä yms. pienelle saarelle
mahdollisimman vähin kuljetuksin. Tulokset voittajajoukkueesta
selviää myöhemmin.
Blogiryhmä päivittää, extraajana Markus.
Toisella oppitunnille keskustelimme alkoholista,tupakasta ja niiden vaikutuksista. Mielipiteitä oli monia ja aiheet olivat suhteellisen vakavia. Kaikille jäi varmasti jotain mieleen.
Päivä on sujunut rennosti ja kaikilla on varmasti ollut hauskaa sateesta riippumatta. Toivottavasti loppuleiri sujuu yhtä hyvin.
Terveisin leiriläiset: Teija,Jasmin ja Markus
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti